Maitoa, vettä ja tunnemyrskyä - Hannan Meksikon terveiset vol.1

Hiljaisuuden maisemaa Tepotzlanissa

"In the end, only three things matter: how much you loved, how gently you lived, and how gracefully you let go of things not meant for you."

-Buddha

Selvisin Meksikon matkasta. Tappavasta vihreästä kastikkeesta, taksikuskikidnappaajista ja skorpioneista. Ja ennen kaikkea kuuden päivän intensiivisestä joogakurssista. Vähemmän kuin kolme kuukautta selkäleikkauksen ja kuusi kuukautta polvileikkauksen jälkeen. Vasta nyt, kun sanon asian ääneen, ymmärrän iloita siitä, miten paljon pystyn jo joogassa tekemään. Mistähän johtuu, että kurssilla päällimmäisenä oli mielessä ne asiat, joihin en vielä pysty? Yllätyksekseni joudun tämän lisäksi myöntämään, että haastavinta kuitenkin oli sen tunnemyrskyn läpikäyminen, jonka hetkeen pysähtyminen, intensiivinen joogaaminen ja hiljaisuuden harjoittaminen yhdessä synnytti. 

Oritin kursseilla luetaan aina iltaisin joogatekstejä, joista myös keskustellaan. Tällä kertaa Orit tutustutti meidät ihastuttavaan luku- ja kirjoitustaidottomaan Ramakrishnaan, Intialaiseen guruun 1800-luvun lopulta, jonka suuria viisauksia ovat muut kirjoittaneet ylös. Olen useaan kertaan kurssin jälkeen, ja kuten myös sen aikana, pysähtynyt uudelleen Ramakrishnan viisaaseen opetukseen siitä kuinka mieli on maitoa ja maailma vettä, ja jatkuvasti oivallan tästä ajatuksesta lisää. Jos maidon ja veden sekoittaa, ne sekoittuvat täysin, eikä niitä voi enää erottaa toisistaan. Mutta, jos maidosta tekee voita, voi kelluu vedessä eikä maito ja vesi enää sekoitu. Ramakrishna kehotti tekemään harjoittamalla hiljaisuutta mielestä rakkauden ja ymmärryksen voita. Ymmärsin heti tekstin luettuani, että mieleni ei ole  vielä jatkuvasti voita kaikissa elämän osa-alueissa, mutta tavoitteeni oli heti selvä. Haluan ymmärtää kaiken, rakastaa täydestä sydämestäni ja kellua kestävänä itsenäisenä voina elämän myrskyissä eteen päin.

Kurssin tavoite numero yksi oli siis selvillä heti ensimmäisenä päivänä ja olosuhteet tavoitteen edistämiseen suorastaan ojennettiin minulle tarjottimella. Helpommin sanottu kuin tehty. Jokainen Vijnana joogakurssin päivä alkaa  ”vain istumalla”. Orit kertoi heti alussa, että tunnin istumisen aikana ei millään muulla ole väliä kuin sillä, että istutaan hiljaa silmät kiinni, selkä suorana. Kaikki muu on sallittua. Mikä helpotus! Joskus meditoidessa tulee niin epäonnistunut olo, kun mieli ei hiljene vaikka kuinka käskisi. Juuri tämän takia rakastan Vijnana joogaa. Ei tarvitse pakottaa itseään asioihin, edes mielen hiljentämiseen. Asiat tapahtuvat ja edistyvät itsestään, kun on lempeä ja salliva itselleen ja antaa asioille tilaa tulla. Jos mieli ei heti hiljene, se tulee vielä hiljenemään, kun istumista harjoittaa tunnollisesti. Hiljeneminen tapahtuu ehkä juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sitä odotellessa, kannattaa mielenkiinnolla seurata, millainen näytelmä pään sisällä pyörii ”vain” istumisen aikana. 

Minun näytelmäni Meksikossa oli tunnemyrskyä: aiheena huoli äidin terveydestä, omasta pärjäämisestäni joogakurssilla toipilaana ja onnistuin lisäämään näytelmään myös kaikki vastoinkäymiset, joita olen kohdannut edellisten vuosien varrella, pohjamutia myöten. Ihan kuin kaikki asiat olisi juuri kerrottu uutena uutisena. Mieleni oli maitoa, joka sekoittui näihin kaikkiin syviin vesiin. Vaikka hiljaisuusharjoitukseni oli vastakohta ”tyynenä istuvalle buddhalle”, yhtä mudissa rypemistä, ihme ja kumma, se kannatti. Kun joogakurssi, jonka aikana harjoitimme hiljaisuutta aina 14 tuntia aamuisen tunnin hiljaa istumisten lisäksi, läheni loppuaan, tunsin itseni uudelleen syntyneeksi. Seesteinen olotila varmisti minulle, että olen tiellä, jota haluan kulkea. Kurssin jälkeen, ennen Suomen arkeen paluuta nautin kaksi ylellistä päivää tästä olotilasta ja yksinolosta Meksiko Cityssä, uskomattoman vehreässä La Condesan kaupunginosassa siemaillen taivaallista maracuyá tuoremehua. Mielestäni oli tullut vähän kelluvampaa voita ja ymmärsin elämästä hieman enemmän.

Ihanaa ylellisyyttä Mexico Cityssä