Liikkeeseen pysähtyminen

Kanssanne tänä aurinkoisena viikonalkuna alokas Ojanen!

Ensimmäisillä Jutan tunneilla olin ihmeissäni.Odottelin vähän levottomana, että koskas tämä nyt oikein alkaa. Että milloin tässä ruvettaisiin ikäänkuin joogaamaan?

Jutta puhuu paljon. Käsistä ja jalkapohjista. Vartalon asennosta, selän linjoista. Aloittelevat joogit istuvat ja kuuntelevat. Katsovat kun Jutta näyttää miten selkä on väärin ja miten oikein. Seuraavana päivänä lihakset ovat kipeinä, sillä hyvällä tavalla. Ja ihmettelen tätä kovasti. Tuntui, etten liikkunut lainkaan.

Seuraavalla kerralla ymmärrän jo vähän keskittyä. Huomaan liikkuvani kyllä. Vähemmän kuin normaalisti, mutta jokainen liike on harkitumpi, kokonaisempi. Kun menen asentoon, olen jo kieli (niin henkisesti kuin fyysisesti) keskellä ajatellut asennon kerran mielessäni. Päästä varpaisiin. Miten sormet levitetään matolle. Hanna käy korjaamassa niitä. ”Ajattele, että se keskiosa painautuu lattiaan, kämmenen lihakset.” Kämmenen lihakset?

Keskityn. Kiinnitän kaikki ajatukseni kämmeniini, sormiini. Ne ovat tuskastuttavan heikot, mikä ei liene ihme, jos ensimmäistä kertaa elämässäni tulen ajatelleeksi niitä lihaksina. Ja kun keskityn käsiini, säteilee liike myös loppukroppaani. Keskittyminen leviää, olen asennossa. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, on tämä aivan loogista. Käsistäni lähtee maailmalle kaikennäköistä muutakin oikeaa ja ihanaa. Tekstiä, ruokaa, hellyyttä. Niin miksei myös liike.

Ja seuraavana päivänä taas jotkut itselleni tuntemattomat lihakset vähän huutavat. Koko juttu on minulle kovasti uusi ja kiehtova. Se, että liikkeeseen pysähtyminen saattaa olla voimakkaampaa kuin siinä pysyminen. Pitääköhän sama paikkansa myös elämässä? Hurjaa. Ja kuulkaas: aika mageeta...

ps. Muistakaahan Olotilan loppuvuoden tarjous: 

TUTUSTUMISKERTA VIJNANA JOOGAAN: KAKSI YHDEN HINNALLA JOOGATUNNILLE!