Yllättäviä joogakäänteitä (vai kiertoja?)

Olen pudonnut yllättäen isoihin kenkiin. Tai no paljaisiin jalkoihin itse asiassa. Ryhdyin tekemään parisen vuotta sitten opettajan sijaisuuksia kroonisessa rahapulassani. Hyvin epäsäännöllinen homma toimi levottomalle ja vapauteen koukkuuntuneelle sielulleni mainiosti. Ja kuin huomaamattani rakastuin.Ihastuin ala-asteelaisiin, joiden maailmassa 1 + 5 on joskus vähän liikaa ja joskus suuri voitto.  Ja käsittämätöntä kylläkin vielä enemmän teineihin, jotka saattoivat huutaa suoraa huutoa koko tunnin tai sitten tulla näyttmään koiransa kuvaa. En ole ihan varma, että onko koskaan ollut niin hyvä mieli, kun tulee uudestaan sijaiseksi ja joku huutaa ensitöikseen,"Ai sä, jes!". Usein laatusana on myös hieman vähemmän iloinen...

JOka tapauksessa olen tätä tietä kulkiessani päätynyt yllättäen liikunnanopen sijaiseksi erääseen ammattioppilaitokseen. Oppilaat ovat suurimmaksi osaksi teini-ikäisiä tyttöjä. Olen huomannut, että avain menestyksekkääseen sijaisuuteen on sama kuin  sissisodassa. Täydellinen yllätys. Kun oppilaat odottavat polttopalloa, päätänkin kysyä heiltä, että onko kukaan harrastanut koskaan joogaa?

Ja siitä se sitten lähtee.

Yhtäkkiä olen tilanteessa, (kylläkin aivan omaa syytäni), jossa minun oletetaan osaavan opettaa joogaa. Minun? Hetkinen. Useampi pari silmiä punnitsee minua ristityistä jaloistani muka-rauhalliseen hymyyni kun aloitan puheeni, siitä mitä jooga on. Miksi joogaa tehdään? Mikä on joogassa tärkeää? Ja lopulta kysyn, onko kukaan kuullut meditaatiosta. ”Teini-ikäinen, stadilainen perusmimmi? Mitähän mahdoin ajatella...?” - ajatus lyö paniikinomaisesti saman tein pääni läpi.

Hiljaisuutta.

”Mielen hallintaa?”

Kyllä. Sitäpä sitä. Olen yhä aallolla – suljemme silmämme ja saatan tytöt heidän elämänsä ensimmäiseen meditaatioon sekä aurinkotervehdykseen. Mimmit ovat järkyttävän keksittyneitä, läsnä koko kauniilla olemuksellaan. Jooga on jännää. Huoleni on ollut täysin turha. Minun tyttöni ovat niin fiksuja että hiffaavat homman jujun - kuuntelun ja ovat heti joogan aallolla. Koiratkin taipuvat vaikka kuinka mallikkaasti. Puhkun ylpeyttä. 

Sain pikkuruisen vilahduksen siitä, kuinka hienoa joogan opettaminen parhaimmillaan varmasti on. On aivan mielettömän hienoa jakaa se hetki kun ihminen tutustuu ensimmäistä kertaa itseensä joogan kautta. Se muistuttaa minua jotenkin ensimmäisestä aallosta surffilaudalla, jonka olen jakanut myös monen kanssa.

Upeaa hommaa – mutta huh huh kuinka haastavaa. Hatunnosto jälleen kerran Vijnana-guruillemme!