 |
| Kaikki lähtee jaloista - tässä Paulan ja Hannan onnelliset jalat Nicaraguassa! |
Olen tosiaan harrastanut joogaa jo
useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti. Ensimmäisen
kerran tein koiraliikkeen San Franciscossa kun Hanna vei
laiskannihkeän minut ensimmäiselle joogatunnilleni, kyse taisi olla
Forrest -joogasta.
En ollut ikänäni tuntenut oloani niin
epämiellyttäväksi kuin tuossa ensimmäisessä koirassa. En ollut
ihan oikeasti tiennyt, että kämmeniinkin voi sattua noin.
Myöhemmin tilanne on muuttunut. Mutta
en oikein koskaan ole kiintynyt koiraan, se on ollut vähän
sellainen pakollinen paha. Asento, jonka tiedän tekevän
kaikenlaista hyvää, mutta joka ei oikein niin sanotusti potkinut,
suuntaan tai toiseen.
Kunnes Jutta korjasi koirani parisen
viikkoa sitten. Kävi ilmi, että olin fokusoinut liikkeen väärin,
siten että venytin itseäni ikäänkuin taaksepäin. Hyvin
ymmärrettävää sinänsä, lukuisat vaihtelevat opettajat olivat
aina korjanneet sen vetämällä minua lanteista taakse. Helppo
fiksi, joka ei pitkälle auta. Jutta neuvoi nousemaan koiraan siten,
että painopiste on keskemmällä ja niksnaks, yhtäkkiä ymmärsin
koiran jujun. Se on täydellinen liike, jossa kroppa on täysin
tasapainossa. Aika...hmmm...miellyttävää.
Muitakin huimia oivalluksia on
syntymässä. Esimerkiksi se, että liike lähtee varpaanpäistä ja
kuinka sitä voi muuttaa täysin vain muuttamalla jalkapohjan asentoa
tai keskittymällä käsiin. Tämä kämmenien ja jalkapohjien rooli
liikkeessä onkin kyllä niin huima juttu, etten oikein vielä osaa
sitä ottaa vastaan. Ihan hurja ajatus, joka nostaa joogani
todellakin uudelle tasolla, tekee siitä kertakaikkiaan version
2.0.
Jutta ja Hanna ovat muuten juuri nyt
Hollannissa joogatyöpajassa. Tulkaa ihmeessä katsomaan Olotilaan
mitä mimmeillä on kotiintuomista ensi viikolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti