Tällä tiellä

Kesän lähestyessä olen kääntänyt katseeni menneeseen joogakauteen. Syksystä asti olen päässyt toteuttamaan unelmaani joogan opettamisesta. Niin kuin ei elämässä asiat yleensä, tämäkään uusi kokemus ei ole mennyt niin kuin olin kuvitellut. Yli 10 vuotta vakituisesti jooganneena ja siten jo jonkin verran omaa antoisaa joogatietäni kulkeneena, olen toivonut, että voisin  jakaa muillekin hyvää oloa ja suuria oivalluksia, joita olen itse joogasta elämääni saanut. Olen onnekseni löytänyt loistavia joogaopettajia ja siksi tullutkin vaativaksi opettajien suhteen. Itse haluaisin luonnollisesti tulla myös hyväksi opettajaksi, ja jatkaa opettajalta oppilaalle siirtyvää ikivanhaa perinnettä itseni kautta eteenpäin.

Heti ensimmäisten joogatuntien ohjaamisen jälkeen huomasin, että opettaminen on paljon vaikeampaa kuin olin luullut. On aivan erilaista tehdä itse oikein hyvien ohjeiden mukaan kuin kertoa sama asia ymmärrettävästi muille. Aluksi olin pahoillani siitä, etten onnistunut olemaan samanlainen opettaja kuin Jutta. Onneksi pian ymmärsin, ettei kannata yrittää olla kuin Jutta, jolla on oma joogatiensä ja yli 15 vuoden opettamiskokemus mukanaan. Jotta voin totuudellisesti opettaa asiat kuten olen itse ne kehoni kautta kokenut,  on parasta olla joogaopettajana vain Hanna. Tämä helpottava oivallus ei kuitenkaan ratkaissut kaikkia ongelmia. Opettaminen olisikin ehkä helppoa, jos kaikki oppilaat tekisivät vain samoja virheitä kuin olen itse tehnyt, ja kulkisivat samanlaista tietä kuin olen itse kulkenut. Helpottaisi myös, jos jokainen tunnille osallistuja olisi samalla tasolla, kaikilla olisi samanlaiset kehot, ja jokainen tekisi samat virheet ja oppisi samassa tahdissa. Todellisuus ei - yllättäen - ole tämä, vaan meillä kaikilla on omat haasteemme myös joogamatolla. Opettajana on samaistuttava jokaisen yksilöllisiin ongelmiin ja haasteena on löytää ratkaisuja nopeasti. Aluksi harmittelin jälkeenpäin, kun en kaikkia näkemiäni virheitä heti tunnilla osannut korjata. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että tässä asiassa harjaantuu vähitellen opettamiskokemuksen kautta. Toisaalta lohduttavaa on myös muistaa, ettei joogassa ole mahdollista oppia kaikkea kerralla vaan tie on matka, asiat rakentuvat vähitellen pieni asia kerrallaan kuin palapeli. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta joogan opettaminen on opettanut minua nöyräksi myös tämän asian edessä. Nyt tavoitteeni on, että jokainen oppilas saisi tunnilta mukaansa vähintäänkin hyvää oloa ja iloa, ehkä myös onnistumisen tunnetta ja parhaimmillaan jotain, mikä jää mukaan oppilaan joogatielle. Onneksi en ole yksin opettamiseen liittyvien kysymysten kanssa, vaan minulla on tukena ja apuna kokenut loistava opettajani Jutta.

Kuukausi sitten pääsin osallistumaan Jutan ja Tamin mahtavalle viikonloppukurssille Olo-tilassa. Kurssille osallistui hyvin eri vaiheessa joogatiellään olevia joogeja, osalla joogakokemusta jo vuosikymmen, osa oli vasta-alkajia. Jutan ja Tamin opetuskokemuksella tämä ei haitannut vaan kaikki saivat kurssilta jotain mukaansa vietäväksi. Meistä jokainen pääsi viikonlopun aikana iloitsemaan itsensä ylittämisestä, ja siitä kuinka vaikeitakin liikkeitä on mahdollista tehdä lempeästi, leikitellen ja aivan kuin vahingossa onnistuen. Aloittelevana opettajana sain bonuksena heterogeenisen ryhmämme ansiosta  tilaisuuden oppia myös aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja joogaliikkeisiin ja mahtavia vinkkejä siihen, miten voi turvallisesti alkaa opetella haastaviakin asentoja. Antoisa kurssiviikonloppu oli käännekohta sekä omalla matollani että tielläni opettajana. Jatkan matkaani nöyränä ja kiitollisena joogaopettajistani, omasta harjoituksestani ja opettamisen mahdollisuudesta.